Kuinka pidät työsi myös tulevaisuudessa?

Christina Forsgårdin osio perjantain 18.3. koulutuksessa oli kaikin puolin mieleenpainuva: provosoivia ajatuksia, kuulijaa haastavia väittämiä sekä esiintymisen energiaa. Kaikesta en ollut yhtä mieltä, muttei se varmaan ollut esityksen tarkoituskaan.

Miten viestinnän ammattilainen onnistuu pitämään työnsä myös tulevaisuudessa? Iso kysymys, joka laittoi omiakin ajatuksia liikkeelle. Jo aiemmin koulutuksen aikana on noussut esille, että yksi keskeisimmistä viestinnän rooleista organisaatioissa on kyky tuottaa ajantasaista tilannekuvaa johdon käyttöön. Meidän viestijöiden on nähtävä hiljaiset signaalit ja tiedettävä, mistä ne löytyvät. On osattava katsoa eteenpäin, ei kertoa mitä eilen tapahtui. Kyky katsoa eteenpäin ja saada myös muuta näkemään tavoitteet on ratkaiseva menestystekijä myös muille kuin viestijöille.

Yksi parhaimmista aamupäivän anneista oli tajuta, että tietotyöläisen uudet taidot eivät synny työssä vaan vapaalla. On käytettävä vapaa-aikaansa itsensä ammatilliseen kehittämiseen sekä harjoiteltava siellä, missä virheiden tekeminen on sallitumpaa.

Kaikki meistä eivät ole startup-nuoria. Luojan kiitos ei tarvitse ollakaan. Mutta yhteiskunta tarvitsee ehdottomasti näitä lannistumattomia, jatkuvasti eteenpäin pyrkiviä voimia, jotka uskaltavat katsoa pitkälle tulevaisuuteen. Maailma on tulevaisuuden tekijöiden paikka. Me muut voimme koittaa pysyä kärryillä parhaamme mukaan ja ottaa osamme uusien teknologioiden tarjoamista mahdollisuuksista. Hyödyntää niitä omiin tarkoituksiin. Tämä koskee niin julkista sektoria, järjestöjä kuin yrityksiäkin.

Kuuntelin tällä viikolla myös hollantilaista Koert Van Mensvoortia, joka puhui teknologian merkityksestä ihmiselle. Hän väitti, että olemme teknologisia luonnostamme ja teknologisuus on kiinteä osa ihmistä. Asia, joka erottaa meidät muusta elollisesta. Näin ehkä onkin, mutta teknologisessa myllerryksessä on nähtävä kuitenkin se, mihin kaikella pyritään ja miksi. Van Mensvoortin esitys sai itseni tajuamaan, että uutta voi syntyä vain, jos kykenemme päästämään irti omista rajoitteistamme ja nähdä riittävän pitkälle ja laajalle.

Työelämässä pitää olla valmis muutoksiin ja ajamaan niitä myös aktiivisesti itse. Kehittyvä organisaatio rakentuu vain kehittyvistä yksilöistä. Ja vanha totuushan on, että harjoittelu tekee mestarin.

Bonanza! ja Talousviestinnän Mystinen Maailma

4. jakson teema avautui hienosti Harri Usmin kanssa. Ensin oivan esimerkin kautta, jossa yhden henkilön - kuvitteellisen sellaisen (Niilo?) - oma talous avattiin tarkistettavaksi. Tehtävä oli oikein mielenkiintoinen ja antoisa. Tämän esimerkin avulla oli paljon helpompi ymmärtää yritystalouden asioita kun luento lähti käyntiin. Juuri tama johdanto yritystalouteen oli sellainen joka teki vaikean, suorastaan mystisen, aiheen helpommaksi lähestyä. Sijoittajaviestintä on meidän yrityksessä hoidettu Finanssi–tiimin kautta ja olen itse hyvin vähän tekemisissä taseen, tulokson, ja muiden tunnuslukujen tiedottamisessa. Sen jälkeen siirryimme sitten RODEO peliin.

Harri oli oikein hyvä koulutttaja ja talouspelin avulla pääsi hyvin soveltamaan päivän aikana tulleita oppeja. Vaikka välillä tuntui että olisi voinut tarkemminkin jäädä miettimään mitä siinä ensimmäisen Bonanza -kierroksen aikana oikein tapahtui, oli hyvä että ehdimme pelata vielä toinenkin kierros, jolloin peli oli tullut vähän tutummaksi.

Talousviestintä on aina ollut jotenkin hankala kokonaisuus minulle ja uskon kyllä että perjantaina pidetty koulutus oli hyödyllinen, vaikkakin ei ehkä yhtä helposti ymmärrettävä kuin Harrin kanssa torstaina käyty kokonaisuus.

Tuntuu että Maija Harsun talousviestintä katsaus olikin sitten haastavampi ymmärtää. Silti, Maija sai minut uskomaan että eväät Investor Relations tehtäviin on meissä jokaisessa, mutta - kuten hän itse sanoi - se substanssi tulee sitten Controllereiden päästä, ja itse toimitaan siinä viestinvälittäjinä, ja sitähän me kaikki tehdään jo joka päivä.

Nyt pitää vain toivoa että tämän koulutuksen opit jää mieleen :-)


Hyvää viikonloppua kaikille!

VPK35 - Todellakin siis! Ja kuinka projektityöni löysi lounaalla uuden suunnan..

Toinen koulutusjakso oli oikein mielenkiintoinen ja antoisa. Palautin jo palautelomakkeeni ja nyt ehdin vihdoin myös kasata pienen blogi-tekstin, kuten olin luvannut tehdä.

Helena Lemminkäisen esitys herätti mielenkiintoisia pohdintoja. Vaikka konseptit ja osa opetusmateriaalista olikin osittain jo ennalta tuttua, minulla varsinkin jäi mieleen viestinnän mittaamiseen ja priorisoinnin keskustelut. 

Helena alussa mainitsi että viestintää voi mitata, mutta kysymys onkin siinä että mitkä ovat viestinnän tavoitteet. Tämä on hyvin relevantti kysymys minulle. Silloin kun viestintä on leikattu ja liimattu minimi-miehitykseen ja tehtävät vaihtelee päivittäin ääripäiden välillä. Yhden päivän aikana ollaan tiedottajana, copywriterina, ja seuraavassa palaverissa strategisena neuvonantajana. Tehtävässä on monta eri hattua ja kaikessa pitää olla nopea, luova, ja relevantti. Tavoitteiden asettelussa on tärkeää huomioida mittarit, on esimerkiksi paljon helpompaa kerätä ja analysoida dataa siitä miten copywriter tai tiedottaja on onnistunut tehtävässään, kuin laskea onko minusta ollut hyötyä strategisen viestinnän keskusteluissa. 

Kuten Leif aiemmin esitti, kyse on näistä fiksuista tavoitteista, miten nämä saadaan sopimaan Sienestämisen ja onnistuneen pihvi-aterian poluille... mielestäni Helenan esimerkki oli oikein hyvä. Varsinkin kun se upeasti sisälsi juuri tämän harmaan alueen. On selvää että tavoitteet eivät ole yhtä kuin sienestäminen, vaan se että kansanterveys paranee, mutta mitenkäs ne isännän tavoitteet menikään?

SMART –objectives

Specific
Measurable
Achievable
Realistic, Relevant
Targeted, Timed

Toinen asia, on priorisointi. Mitä voisi jättää tekemättä? Varsinkin kun vaikuttamistavoitteita on kuitenkin halki organisaation? Milloin on OK sanoa että ei? Haasteena on tietenkin viestinnän arvon putoaminen organisaatiossa, jos priorisointi menee pieleen. Jos tavoite on että keskitytään (näin kärjistettynä) strategiseen tukeen, niin monessa sidosryhmässä ihmetellään että ”kuka tämän sitten kirjoittaa?” Priorisoinnin on oltava harkittua ja vaatii tukea esimiehiltä, sekä liiketoiminnan johdolta (tarvittaessa). 

Priorisoinnin pitää perustua siihen mikä tuo suurinta lisä-arvoa yritykselle ja sen toiminnalla, Tämähän on jo itsestäänselvyyksien toistamista, pahoittelen. Mutta mikä parhaiten hyödyntää viestinnän osaamista, ja tukee yrityksen tavoitteita. Priorisointi voi myös paljastaa että oikeastaan yrityksessämme eniten tarvitaan kirjoittajia ja tiedottajia. Yhtälailla selvitys voi todistaa sen että viestinnällä pitää olla paikka johtoryhmässä. 

Näitä pohtiessa siirryimme lounaalle, ja pian keskustelimmekin Mikko Kuivalaisen kanssa projektiyöstäni. Siirryin samantien pois alkuperäisestä Relationship Management konseptista LEANin maailmaan. 

Projektityössäni tavoite onkin selvittää mitkä ovat organisaation prioriteetit ja tavoitteet viestinnälle. Kuinka LEAN-ajattelu istuu Vaisalan viestintään, ja miten voimme parhaiten palvella kaikkia sidosryhmiä järkevästi, tehokkaasti ja miten tätä parhaiten mitataan?

LEAN - Measurable - Relevant, Vaisala Communications

 PS. Miten mitataan viestintäpäällikön arvo strategisena neuvonantajana? 

Elonmerkki 2015

Tämän vuoden Elonmerkki -tapahtuma oli hyvin antoisa ja oli vaikea valita mistä kirjoittaisin, mutta kun luin muistiinpanoja minua jäi eniten askarruttamaan Timo Helosuon heittämä kysymys, johon kukaan ei osannut vastata, eli:

Mikä on Suomen valtion visio?


Surffailin tätä eilen ja tuloksena löysin seuraavan tekstin osoitteesta valtioneuvosto.fi


Hallituksen visio: SUOMI 2025 – YHDESSÄ RAKENNETTU


Suomi vuonna 2025 on uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa jokainen meistä voi kokea olevansa tärkeä. Yhteiskunnassamme vallitsee luottamus. Suomessa on eettisesti kestävä tasapaino yksilön velvoitteiden ja yhteiskunnan vastuiden välillä. Meillä on vahva yhteenkuuluvuuden tunne. Monen sukupolven Suomessa jokaisesta pidetään huolta ja autetaan ajoissa. Ihmisellä on vapaus ja vastuu rakentaa omaa, perheensä ja läheistensä elämää. Luotamme toisiimme. Kunnioitamme toisiamme. Sovimme asioista. Pärjäämme vähemmällä sääntelyllä. Julkisessa taloudessa tulot ja menot ovat tasapainossa. Emme elä velaksi. Suomessa palkitaan ahkeruudesta, työstä ja toimeliaisuudesta. Kasvava talous perustuu hyvään johtamiseen, vahvaan yrittäjyyteen ja omistajuuteen sekä koko Suomen voimavarojen hyödyntämiseen. Suomi on avoin ja kansainvälinen, kieliltään ja kulttuuriltaan rikas maa. Suomen kilpailukyky rakentuu korkealle osaamiselle, kestävälle kehitykselle sekä ennakkoluulottomalle uudistamiselle kokeiluja ja digitalisaatiota hyödyntäen. Suomessa kannustetaan uusiutumiseen, luovuuteen ja uteliaisuuteen. Epäonnistuakin saa, virheistä opitaan. Julkinen valta tekee yhdessä suomalaisten kanssa vaikeitakin ratkaisuja tulevan hyvinvoinnin turvaamiseksi. Avoin ja positiivinen asenne toisiimme sekä ympäröivään maailmaan tekee Suomesta ainutlaatuisen, hyvän maan.


Erittäin mielenkiintoinen teksti, mutta kuinka moni edes tietää Suomi 2025 visiosta? Teksti on mielestäni hienosti kirjoitettu ja positiviinen, kannustava. Tähän me pystytään, jes! Mutta onkohan tama visio realistinen?


Kartoitan juuri paraikaa yrityksessämme liiketoiminta-alueemme strategian viestinnän onnistumista. Olemme valinneet tietokoneiden ja algorytmien avulla 50 haastateltavaa henkilöä ja puhelinkeskustelut ovat nyt loppusuoralla. Alustavat tulokset näyttävät, että strategia on kohdillaan, mutta kehittämisen varaa riittää. Haastattelut kertoo paljon siitä miten lähellä tai kaukana strategia on todellisuudesta, esim. markkinoinnissa, myynnissä tai tuotekehityksessä.


Entäs tama hallituksen visio? Onkohan tätä kartoitettu tarkemmin, ei pelkästään eri ikäryhmissä, eri kaupungeissa, eri kylissä, eri ammattiryhmissä?


Harmillista on tässä että visiot ovat usein toivoa täynnä mutta tarpeeksi ympäripyöreitä jotta mihinkään ei kuitenkaan sitouduta. Muistelen joskus kuulleeni radiohaastattelussa jonkun ministerin sanovan koko ylläolevan kappaleen kiteytettynä näin, "Suomalaiset olisivat mailman rennoimpia ja tuotteliaimpia ihmisiä." ja tämähän sopii hyvin minulle, mutta vaikea nähdä KUINKA tama tapahtuu.


Aivan kuten viime viikolla haastateltavana olevan kolleegan kanssa puhuimme, tama on upea visio, mutta missä on se kartta joka näyttää meidän todellisen lähtökohdan? Missä on steppilista jota Pitkin päästään mahdollisimman lähelle tuota visiota, vuonna 2025.

Feikkaa, kunnes teeskentely muuttuu todeksi!

Oletko koskaan kiinnittänyt huomiota siihen, miltä presidentti Obama näyttää liikkuessaan tai kuvissa? Hän istuu usein rennosti jalat pöydällä, kädet levällään tai kädet niskan takana. Mitä tämä viestii? Valtaa.

Näin meitä valisti tanssinopettaja, kielten ja viestinnän lehtori Pia Kiviaho-Kallio puhuessaan kehollisuudesta viestinnässä ja vallankäytössä. Pienet asiat, kuten ryhti tai käsien tai jalkojen tavallista laajemmat kaaret vaikuttavat siihen, millaisen vaikutuksen teemme toisiin. Eikä siinä kaikki. Asennot vaikuttavat aivokemiaan ja lopulta siihen, miltä meistä itsestämme tuntuu.  Tällä on merkitystä vaikkapa silloin, kun valmistaudumme esitykseen tai median haastatteluun. Näitähän me kaikki vähän jännitämme.

Kiviaho-Kallion guru on Harvard Business Schoolin professori Amy Cuddy. Cuddy on tutkimuksillaan osoittanut, että ryhti ja isot liikkeet vaikuttavat myönteisesti aivokemiaan lisäämällä testosteronin määrää. Sen sijaan sisäänpäin kääntyneet asennot – biologinen ”pelkokyyry” ja pakoreaktio – taas lisäävät stressihormonin määrää, jolloin ihminen jännittää entistä enemmän.

Cuddy on lanseerannut metodin ”power posing”, jonka käännän tässä vapaasti sanalla ”valtaposeeraus”. Metodi on hyvin yksinkertainen ja sen vaikutus perustuu säännölliseen toistoon. Seiso kahden minuutin ajan, keskity ottamaan ja pitämään hyvä ryhti, hengitä tasaisesti ja pidä kädet levällään tai välillä niskan takana. Voilà, samalla testosteronia ruiskuaa aivoihin! Juuri ennen esitystä ”power posing” helpottaa esiintymisjännitystä. Cuddyn väitteen mukaan säännöllisesti toteutettuna jopa niin paljon, että jännitys häviää kokonaan ja tilalle sukeutuu itseensä luottava, vahva, asiantuntemuksellaan toiset vakuuttava ja valovoimainen esiintyjä!

Fake it until you become it! Eli huijaamalla aivoja vallan tunteesta tästä tunteesta tulee todellista. Siten kukin meistä voi tehostaa viestinsä läpimenoa ja voimistaa toisten saamaa vaikutelmaa asiantuntijuudestamme.

Ryhdin kohentamisella, kuten istumisen vähentämiselläkin, on muitakin hyviä vaikutuksia. Kannattaa siis ottaa uusi, entistä uljaampi asento.

Älä käännä päätäsi pois!

Pitkät seminaaripäivät ovat helposti uuvuttavia. Myönnän. Elonmerkissä Scandic Parkissa viime torstaina oli hienosti huomioitu mahdollisuus seisomakatsomoon eikä voida kiistää sitä, etteivätkö mielenkiintoiset esitykset ja hyvät esiintyjät olisi myötävaikuttaneet hereillä pysymiseen. Etenkin aamupäivä oli sellaista tykitystä, josta jäi monenlaisia ajatuksia kytemään otsalohkoon. Omat suosikkini (monista hyvistä puhujista) olivat ihana TokyoMikko Tokion suurlähetystöstä sekä Petri Korhosen ja Saara Jantusen kombo, joka ei kyllä jättänyt kuulijoita kylmäksi vaan pisti ajattelemaan.

Avaan nyt lyhyesti Petrin ja Saaran esityksen pointteja, koska niistä voi olla hyötyä monelle. Aiheena oli verkkovaikuttaminen ja se, kuinka lukijoiden huomio saadaan ohjattua ihan sinne minne halutaan - kuinka meidät saadaan katsomaan väärään suuntaan. Itselle selkeä ahaa-elämys syntyi siitä, kun Saara sanoi meidän siirtyneen tietoyhteiskunnasta tunneyhteiskuntaan. Tieto on muuttunut (tai muutettu) tunteeksi ja siirtynyt someen, jolloin meihin on hyvin helppo vaikuttaa. Tästä en voisi olla enempää samaa mieltä, sillä verkkokeskusteluja seuratessa ei voi kuin vetää syvään henkeä. Huoh! Sen verran vähän niissä useinkaan on mitään dataa tai faktaa taustalla. Tunnetta sitten senkin edestä.

Se, miksi olemme tässä tilanteessa, selittyy Petrin mainitsemilla syillä.  Ensinnäkin vaihtoehtotieto ja vaihtoehtoiset näkemykset ovat päässeet esille ja näkyville. Toiseksi olemme antaneet kielen saastua ja törkeän kielenkäytön arkipäiväistyä. Kolmanneksi emme puhu asioista niiden oikeilla nimillä. Emme sano rumaa sanaa ääneen, vaan haemme kiertoilmaisuja ja kaikenlaisia epäsanoja ja väistelemme ja sievistelemme.

Vaihtoehtotieto pääsi hyvin esille 2008 sikainfluenssarokotusten aikaan. Aikaisemmin suomalaiset eivät olleet kyseenalaistaneet rokotteita vaan esimerkiksi 80-luvulla poliorokote napattiin kiltisti sokeripalassa (check) ja jos oikein kapinallinen oli, uskalsi pyytää rokoteaineen näkkileivässä, koska sokeri oli ehkä hieman epäterveellistä. Ei ollut tietoa sivuvaikutuksista eikä kohuja. No ajat ovat nyt erilaiset. Tuon sikainfluenssarokotteen nostaman narkolepsiakohun tunnemme kaikki. Yksi syy vaihtoehtoisen tiedon leviämiseen Petrin mukaan oli se, että THL käytti taudista sen virallista kirjainyhdistelmänimeä H1N1 eikä kansanomaista nimitystä, jolloin vaihtoehtotieto levisi googlen avulla kuin kulovalkea. Eivät suomalaiset hakeneet tietoa virallisella asiasanalla vaan omalla kielellään, jolloin hakutuloksissa näkyvyyden saivat vahvasti esimerkiksi rokotevastaiset sivustot. THL:n totuus jäi muiden totuuksien jalkoihin. Medialukutaito, tuo taidoista jaloin, missä olet?

Kielen saastumiseen on vaikuttanut se, että aikoinaan hommaforum-sivustot ja vastaavat nähtiin vaan pienenä ilmiönä, jota ei ole oikeasti olemassa eikä niihin puututtu. Media ja keskustelijat eivät reagoineet vaan antoivat törkeän kielenkäytön arkipäiväistyä. Ei osattu nähdä tulevaa ja mihin tämä johtaisi. Ja omasta mielestäni on järkyttävää, millaista kielenkäyttöä verkossa tänä päivänä on. On siinä miettimistä, miten nämä asiat selittää lapsilleen.

Kiertoilmaisujen käytöllä ja sievistelyllä tarkoitetaan sitä, että emme puhu asioista oikeilla nimillä emmekä näin ollen paljasta valheita - olemme kyvyttömiä siihen. Tähän Petrin mukaan syyllistyvät kaikki viestijät ja media. Mitä on maahanmuuttovastaisuus? Eikö se ole rasismia? Oliko Hitlerkin kenties juutalaisvastainen eikä suinkaan natsistinen?

Vaihtoehtotieto, törkysivustot ja saastunut kieli ovat siis tulleet jäädäkseen. Sen lisäksi ne ovat myös mobiilisti läsnä kaikkialla, niitä luetaan missä vaan. Vihapuhetta käydään nykyään suoraan omalla nimellä, ei edes yritetä piiloutua nimimerkin taakse. Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Saaran selkeä neuvo oli, että älä ainakaan vaikene! Keskustelua ei voi käydä vaikenemalla. Negatiivisia asioita ei voi vaieta kuoliaaksi. Mutta ne voidaan kontekstualisoida eli kerrotaan mitä joku ihminen sanoo ja luodaan konteksti sanomisen ympärille. Tuodaan se johonkin perspektiiviin ja osoitetaan asioiden tila ja totuus sitä kautta.

Tärkeää on siis pitää meteliä väärästä tiedosta. Meidän jokaisen velvollisuus on sammuttaa tulipalo tai auttaa kolarissa ja tämä sama pätee väärään tietoon puuttumiseen. Älkää ihmiset salliko sitä!

Lefa's Seven Steps for Communicators

Hei!

VPK35 1. session blogikirjoituksessan olisin voinut kirjoittaa esim. koordinoinnin ongelmista, kehon kielestä, tai haavoittavista viesteistä laajemmin, mutta päädyin leimahduspisteeseen. Tämä keskustelu oli todella antoisa ja käytännönläheinen

Leimahduspiste voi olla heikko signaali, joka kasvaa ja kerää voimaa nopeastikin. Jos aihe, tarina tai tapahtuma on tarpeeksi tarttuva ja sidotaan erillaisiin ajankohtaisiin teemoihin pienikin signaali voi löytää suurenkin yleisön. Kun perhosefekti kulkee polkuaan nämä pienetkin asiat voivat johtaa suuriin seurauksiin. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan), leimahduspiste käynnistää dramaattisia muutoksia ja johtaa muutokseen.

Työssäni olen usein miettinyt 'mitä voimme tehdä jos heikko signaali lähtee paisumaan?' Suuressa some-viidakossa heikot signaalit eivät aina löydy helposti, eli mikä neuvoksi? On hienoa, että heti ensimäinen VPK sessio vastasi juuri tähän kysymykseen, ja luo eväät joiden avulla voidaan kehittää toimiva prosessi leimahduspisteen ympärille.

Lefan antamat neuvot ovat erittäin arvokkaat, uskon että hänen antama steppi-lista on leimahduksen sattuessa hyvinkin tärkeä työkalu viestinnälle.

•     Mikä nousi julkisuuteen? Asia, tapahtuma, muu
•     Mitkä teemat on mukana? Miten teemat on linkitetty asiaan/tapahtumaan
•     Ketkä ovat aktiiviset keskustelijat? Motiivit, nimet, yhtenäiset tekijät
•     Mitä he tekevät? Online, sekä siviilissä
•     Mitä he sanovat? Argumentit, perustelut
•     Miten julkisuuskenttä muodostuu, mikä on sen luonne?
•     Miten julkisuuskenttä toimii, mikä on sen dynamiikka?

(Lähde: Leif Åberg)

Tarkoitus on että viestintä voi reagoida ajoissa leimahdukseen. Steppilistalla voi määritellä millä tavalla, missä medioissa, ja millä argumenteille asioihin voidaan ottaa ajoissa kantaa. Itse koin tämän keskustelun erittäin antoisaksi!

Nähdään torstaina!